lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosi vaihtuu

 
Tänä vuonna olen ehtinyt ommella vähemmän kuin koskaan harrastukseni aloituksen jälkeen. Se on ollut todella surullista. Minä olen ollut siitä hyvin surullinen. Tunnit vuorokaudessa on vain huvenneet kahteen työhön, opinnäytetyön tekemiseen, lapsiperheen arkeen. Koko vuosi on perustunut sitkuttelulle: ompelen sitku nämä työt on tehty, piirrän sitku saan nuo asiat hoidettua, teen sitä ja tätä sitku, sitku ja sitku...Voi Itku!
 
Tämä vuosi on myös antanut paljon. Olen saanut toteuttaa itseäni kuosisuunnitelmien kautta, sitonut uusia tuttavuuksia ja työsuhteita. Toivottavasti tuleva vuosikin tuo yhtä huikeita työtilauksia.
Tässä on muutamia tämän vuoden aikana tekemiäni tilaustöitä - kaikkia en valitettavasti voi tässä vielä näyttää sillä ne valmistuvat tuotantoon vasta ensivuoden puolella.


 
 
 
 








Opinnäytetyöni kuosisuunnittelusta pitäisi valmistua kevääseen mennessä. Siihen asti vielä sitkuttelen ja lupaan pyhittää loppuvuoden kaikelle sille tekemiselle ja luomiselle jota rakastan. Haaveissa on kutitellut mm. ajatus lastenkirjan kirjoittamisesta ja kuvittamisesta, piirustusten laajentaminen mahdollisesti muihinkin printtituotteisiin ja tietysti se rakas ompeleminen. Saapa nähdä miten tuleva vuosi sitten tuo tullessaan

Tässä vielä katsaus vuoteen 2016:






 
Kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta!!!

2 kommenttia:

  1. Hyvää uuttavuotta! Ihan mielettömiä nuo sinun kuosisi. Olet todella taitava!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.